IMG_3709_web.jpg

Hanna Lukkarinen

Parturi-Kampaaja, Ekokampaaja

Olen Hanna Lukkarinen, parturi-kampaaja. Olen ollut alalla lähes 20 vuotta. Aikaisemmin työskentelin Beauty Hair Sirpa Mansnerilla Vuosaaressa ja Studio Helmessä Tikkurilassa. Nyt olen toteuttanut haaveeni ja perustanut oman liikkeeni yhdessä ystäväni Marjon kanssa. Minun sydäntäni lähellä ovat kokonaisvaltainen palvelu sekä asiakkaan toiveiden kuunteleminen. Haluan korostaa ihmisen omaa persoonallisuutta ja sisäistä kauneutta. Jokainen meistä on yksilö eikä meitä ole luotu samaan muottiin. 

Tällä hetkellä kouluttaudun ekokampaajaksi Practikumissa. Valmistun syyskuussa. Pyrin toimimaan työssäni mahdollisimman ekologisesti, kuitenkin niin, että asiakkaalla on itsellään mahdollisuus valita, haluaako hän hiuksiinsa ekologisen vai synteettisen käsittelyn. Sydämellisesti tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat!

 

IMG_3760_web.jpg

Marjo Pirttiaho

Hermoratahieroja, DI Vyöhyketerapeutti, kosmetologi

Teen työtä omalla persoonallani ja koen, että suurin vahvuuteni on monipuolinen osaaminen ja iän tuoma kokemus. Työskentely ihmisten parissa on ollut aina sujuvaa ja osaan kuunnella heidän tarpeitaan ja olla läsnä. Paras oppimiseni on ollut elämä itsessään ja sen tuomat haasteet erilaisissa elämän tilanteissa. 

Ammatillisesti olen suorittanut mm. seuraavat tutkinnot:

- Diplomivyöhyketerapeutti
- Mestarihermoratahieroja
- Ayurvediset intialaiset energiahoidot
- Kuumakivihieronta
- Metamorfinen hoito
- Vauva- ja koliikkihieronta
- Cidesco Beauty ja Spa -kosmetologin tutkinnot
- Lukuisia astrologin kursseja